Pitääkö minun käyttää Kompassissa virallista nimeäni?

Nimi on tärkeä osa identiteettiä, ja haluamme kunnioittaa jokaisen oikeutta esiintyä itse valitsemallaan nimellä. Erityisesti haluamme ottaa huomioon sukupuolivähemmistöihin kuuluvat. Emme halua pakottaa ketään esiintymään Kompassissa tai sitä käyttävissä tapahtumissa nimellä, jota ei koe omakseen.

Kompassia käyttävien tapahtumien ja yhdistysten täytyy kuitenkin tuntea vapaaehtoistyöntekijänsä ja ohjelmanjärjestäjänsä, ja yhdistyslaki edellyttää yhdistyksen merkitsevän jäsenluetteloonsa jäsenen kotikunnan ja koko nimen kaikkine etunimineen.

Näiden tavoitteiden kompromissina olemme päätyneet seuraavanlaiseen käytäntöön nimikenttien suhteen:

Etunimi-kentässä voit käyttää juuri sitä nimeä, jolla sinut tunnistetaan, jonka koet etunimeksesi ja jota haluat sinusta käytettävän. Etunimen ei tarvitse olla virallinen, väestörekisteriin merkitty etunimesi. Sinun ei tarvitse perustella meille mitenkään sitä, että käytät etunimi-kentässä muuta kuin virallista etunimeäsi, kunhan voimme tunnistaa sinut yksikäsitteisesti nimikenttien sisällöstä.

Nick-kenttä on tarkoitettu etunimeä epämuodollisemmalle vakiintuneelle kutsumanimelle tai nettinickille. Kentän täyttäminen on vapaaehtoista.

Viralliset etunimet -kentässä edellytämme virallisia, väestörekisteriin merkittyjä kaikkia etunimiäsi. Kenttä on pakollista täyttää vain siinä tapauksessa, että kuulut jäsenenä johonkin Kompassin jäsenrekisteriä käyttävään yhdistykseen (esim. Tracon ry). Tämä vaatimus johtuu yhdistyslaista.

Kuitenkin toivomme, että mikäli etunimi-kentässä oleva nimesi on muu kuin jokin virallisista etunimistäsi, täytät Viralliset etunimet -kentän. Viralliset etunimet näkyvät ainoastaan Kompassin ylläpitäjille sekä niiden Kompassin jäsenrekisteriä käyttävien yhdistysten jäsenrekisterin ylläpitäjille joihin kuulut. Virallisia etunimiä ei näytetä esimerkiksi työvoimavastaaville työvoimanhallinnassa tai ohjelmavastaaville ohjelmanhallinnassa.

Sukunimi-kentässä edellytämme virallista sukunimeäsi.

Tarjoamme lisäksi mahdollisuuden valita, missä muodossa nimesi esitetään julkisissa yhteyksissä, kuten vastaavalistauksissa, ohjelmanjärjestäjänä tapahtuman ohjelmakartassa tai työvoiman nimikyltissä eli badgessa. Vaihtoehdot ovat

  • Etunimi "Nick" Sukunimi
  • Etunimi Sukunimi
  • Nick
  • Etunimi

Jotkin tapahtumat, kuten Desucon ja Tracon, edellyttävät kuitenkin etu- ja sukunimen painamista badgeen. Tällöin vaihtoehto Nick vastaa vaihtoehtoa Etunimi "Nick" Sukunimi ja vaihtoehto Etunimi vastaa vaihtoehtoa Etunimi Sukunimi. Julkisissa yhteyksissä käytettävä etunimi on aina peräisin Etunimi-kentästä eikä sitä koskaan oteta Viralliset etunimet -kentästä. Nickin sisältävät vaihtoehdot ovat luonnollisesti valittavissa vain, mikäli Nick-kenttä on täytetty.

Lopuksi, mikäli painavasta perustellusta syystä (esim. turvakielto tai väkivallan uhka) haluat poiketa näistä ohjeista, ota yhteyttä Kompassin ylläpitoon. Otamme myös mielellämme vastaan palautetta tästä ja muista Kompassiin liittyvistä aiheista sähköpostitse osoitteella suunnistajat ät kompassi.eu tai Kompassin palautelomakkeella (Kompassin kaikkien sivujen oikeassa alanurkassa). Yhteydenotot käsitellään luottamuksellisesti.